Uusi tanssielokuvakilpailu / New dance film competition

Loikka aloittaa uuden kansainvälisen tanssielokuvakilpailun Pohjoismaisen Kultturirahaston avustuksella Suomessa!

Pohjoismainen 60secondsdance -kilpailu toteutetaan yhteistyössä   ScreenMoves/Dansehallernen (DK) ja ScreenDance festivalin (SE) kanssa.

Yhteisenä tavoitteena on laajentaa tanssielokuvan näkyvyyttä online-kilpailun muodossa ja tarjota elokuvantekijöille esitysfoorumi etenkin Pohjoismaissa.

Voit voittaa kolmessa kilpailusarjassa!!!

1500€ suuruinen rahapalkinto myönnetään parhaalle 1-minuutin pituiselle tanssielokuvalle Ruotsin, Suomen ja Tanskan kilpailusarjoissa. Kaikkien kilpailuun ilmoitettujen elokuvien joukosta valitaan TOP 30 elokuvaa kilpailemaan kansallisissa kilpailuissa. TOP 30 elokuvista kansalliset raadit valitsevat oman sarjansa voittajan ja runner-up -elokuvan ja kymmenen parasta elokuvaa. Lisäksi yleisö pääsee äänestämään omaa suosikkiaan kaikissa kilpailuissa.

Kilpailu aukeaa 1.12.2014 ja sulkeutuu 1.2.2015.
Suomen kilpasarjan voittajat julistetaan Loikka tanssielokuvafestivaalilla 19.3.-22.3.2014
Elokuvakilpailun kotisivut aukeavat marraskuun 2014 lopulla.

Taustaa
Uusi pohjoismainen kilpailu sai alkunsa tanskalaisen ScreenMoves/Dansehallernen kehittämästä 60secondsdance.dk online kilpailusta. Ensimmäisen kerran kilpailu järjestettiin 2011. Vuonna 2014  kilpailu tavoitti yli 44 000 katsojaa YouTube-kanavallaan.

Loikka tanssielokuvafestivaali toimii uuden kilpailun hallinnollisena partnerina, vastaa mm. elokuvaliikenteestä ja kansallisen kilpailun järjestämisestä Suomessa.

– – –

60secondsdance – a new Nordic dance film competition receives funding from Nordic Culture Fund

A new collaboration between Loikka Dance Film Festival (FI), ScreenMoves/Dansehallerne (DK), and ScreenDance Festival (SE) has received funding from Nordic Culture Fund. The core of the collaboration is a competition for international dance films with a duration of just 60 seconds. The competition will be hosted on a website, that will be launched on November in late November 2014.

The mission of 60secondsdance is to give dance filmmakers an online platform to showcase their work as well as to promote the art form of dance film to all audiences, especially within the Nordic countries.

You can win three times!

All submitted films will be taken into consideration with the pre-selection jury, that will select a top 30. Each partnering country has their own national jury that will choose a top 10, winner and runner up from the top 30. The audience can participate by voting on our website for their favorite film from each country’s top 10.

The competition opens on December 1, 2014 and submission closes on February 1, 2015.

Background
The collaboration is an expansion of the annual competition www.60secondsdance.dk run by ScreenMoves and Dansehallerne in Denmark from 2011-14. During 60secondsdance.dk’s four years of existence, ScreenMoves has experienced an increasing interest in the short format from artists, audiences, screening venues, dance film festivals, views online, TV stations, etc., as well as an increased artistic level in the films being made. In 2014 alone, 60secondsdance.dk had more than 44.000 views online, 18 screenings at venues in urban as well as peripheral localities in Denmark, two TV broadcasts at DR K and TV2 Lorry, and 100 submissions from international artists. More than 60 Nordic films have participated in 60secondsdance.dk and many of them have been in the top 10.

Pohjoismainen Kulttuurirahasto